Olen Hilla Hietaharju, -85 syntynyt ”Etelä-Pohojalaanen elukkahullu” Seinäjoen Kitinojalta. Kotoisin olen Teuvalta ja jo pienestä asti peruuttamattomasti rakastunut kaikenkarvaisiin eläimiin, joita lapsuudenkodissa oli koiran, kissojen ja kanin muodossa. Isompana tyttönä hurahdin myös hevosiin, joiden kanssa yritän nykyäänkin puuhastella aina kun aikaa riittää.
Nykyään perheeseen kuuluu avomies ja kaksi koiraa: parsonrussellinterrieri Pessi ja podenco Kipinä. Koirien kanssa harrastelen agilitya, ”kotitokoa” ja lempiharrastuksena on tietysti lenkkeily. Koulutukseltani olen parturi-kampaaja ja lisäksi olen käynyt vuoden mittaisen pieneläinten- ja hevostenhoitajan koulutuksen, jonka aikana ”trimmauskipinä” syttyi.
Trimmausliike Terrifix:n perustin vuonna 2006, jolloin päätin ryhtyä päätoimiseksi trimmaajaksi. Työmäärä on lisääntynyt tasaiseen tahtiin ja loppuvuodesta 2009 oltiin siinä pisteessä, etten enää millään pystynyt yksin tarjota trimmauspalveluja kaikille halukkaille asiakkaille, niinpä huhtikuussa 2010 otin työkaverikseni Anu Välikankaan.
Olen Anu Välikangas, vuosimallia 1985. Olen kotoisin Seinäjoelta ja pienestä saakka ollut hyvin eläinrakas, koirat ovat olleet kuitenkin aina hyvin erityisiä minulle. Vuonna 1995 sain ensimmäisen oman koirani kun ensin olin vuosikaudet kuljettanut lenkille naapurin Hönö- cockerspanielia.
Ensimmäinen koirani on bichon frise Elvis. Elviksen edesmennyttä kasvattajaa, Pirjo-Liisa Vuorta, saan kiittää nykyisestä ammatistani. Jo 10-vuotiaana pikku tyttönä minulla oli aivan hirveä polte saada leikata koirien turkkeja ja oppia tekemään kauniita trimmejä. Eihän minua tuon ikäisenä todesta otettu joten leikkasin salaa Elviksen turkkia aikani ja sen jälkeen sain tahtoni läpi ja Pirjo-Liisa nosti 2 bichonia trimmipöydälle, antoi sakset käteeni ja niin yhdessä trimmattiin, minä toista koiraa, Pirjo-Liisa toista, siitä se kaikki sitten lähti.
Vuosien saatossa mielenkiinto turkinhoitoa kohtaan vain kasvaa ja kasvaa ja myös muut rodut kiinnostavat. Oppia eri rotujen trimmaustapoihin olen saanut kasvattaja-ystäviltäni ja edelleen janoan tietoa... Vuosina 2007-2008 tein sivutoimisesti trimmaustöitä toiminimellä Trimmausliike Elansse, silloinen päätyöni kuitenkin vei kaiken aikani joten jouduin lopettaa trimmaushommat. Nyt kuitenkin huhtikuussa 2010 herätin toiminimeni taas henkiin kun Hilla etsi itselleen työkaveria.
Nykyhetkestä... Asun Lapualla omakotitalossa avomiehen ja 9 koiran kanssa, lisäksi meiltä löytyy 2 akvaariota (125 L ja 450L), siperianmaaorava, leopardigekko, aavikkoiguaani, kreikanmaakilpikonna. Koira kaverit ovat bichon friset Elvis ja Priscilla, löwchenit Hasse, Hymy ja Esteri, havannankoirat Wenla, Hugo, Wäinö sekä valkoinenpaimenkoira Äijä. Harrastukset ovat näyttelyt, agility, metsäjälki sekä rauniot. Olen kasvattanut hyvin pienimuotoisesti kennelnimellä Elansse pari löwchen pentuetta ja yhden havanna pentueen. Lisää meidän laumasta voi lukea kotisivuiltamme www.elansse.com